Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | |||||
| 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 |
| 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 |
| 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 |
| 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 |
| 31 |
Päivähoidon oltava ensisijaista?
Julkaistu: 10 lehdessä STT:n artikkelipalvelun kautta v. 2001
Päivähoidon oltava ensisijaista?
Suurin osa suomalaisista on kesälomansa viettänyt. Koulut ovat alkaneet. Vanhemmat vievät päiväkoti-ikäiset lapset päiväkotiin. Monet vanhemmat käyttävät päivähoitopalveluja myös silloin, kun molemmat tai jompikumpi vanhemmista voisi itse hoitaa lapsensa. Tämän mahdollistaa maahamme luotu subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Näin laajasti toteutettavaa päivähoitoa on tarkasteltava osana yhteiskunnallista todellisuutta ja kysyttävä, millaisia arvoja ja tavoitteita se palvelee.
Päivähoito-oikeutta perustellaan lapsen kasvatuksellisilla tekijöillä. Se nähdään myös sukupuolten välisenä tasa-arvokysymyksenä. Erityisesti tasa-arvon näkökulmasta asiasta on tullut niin pyhä, ettei se saanut parin vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa aikaan minkäänlaista keskustelua. Kuitenkin oikeuksiin liittyy aina myös velvollisuus ja vastuu. Vastuulla tässä tarkoitan yksilön vastuuta toisia ihmisiä kohtaan. Sitä voidaan sanoa yhteisölliseksi tai yhteisvastuuksi. Tämä on usein sivuutettu keskusteltaessa kansalaisten ja päivähoidon osalta erityisesti lasten hyvinvoinnista.
Lapsi tarvitsee rauhaa
Kasvatuksellinen tehtävä on olennainen asia päivähoidossa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen käsittelee kirjassaan ”Tunne itsesi, suomalainen” ajatuksia herättävällä tavalla lapsuutta. Hän kirjoittaa muun muassa siitä, että lapsen kuvitellaan oppivan vain aikuisen järjestelmällisessä ohjauksessa. Lapsen kehityksen ajatellaan pysähtyvän, jos aikuiset eivät alituisesti pidä lasta liikkeessä.
Lapsen kehitys on Keltikangas-Järvisen mukaan synnynnäinen ominaisuus, kunhan aikuiset antavat lapselle siihen mahdollisuuden. Lapsen pitäisi saada kehittyä rauhassa ilman, että hänelle koko ajan syötetään monenlaisia virikkeitä.
Keltikangas-Järvisen mukaan oppiminen yhdistetään aikuisten ylläpitämään ja kontrolloimaan järjestelmään. Tällainen on päivähoito. Se hallitsee lapsen muutakin kehitystä kuin vain oppimista.
Pikkulapsi ei hänen mukaansa kuitenkaan tarvitse oppimista varten virallista järjestelmää, normeja ja koulutettuja asiantuntijoita. Päinvastoin tämä saattaa olla lapsuuden varastamista. Lapsi tarvitsee luonnollista elämää ja keskittymisrauhaa. Lopputuloksena järjestelmällisestä huolehtimisesta on se, etteivät lapset osaa enää leikkiä normaalilla tavalla, jos aikuinen ei ole ohjaamassa.
Sairaat lapset jonottavat
Ajankohtaiset uutiset tarjoavat monia tarkastelun arvoisia esimerkkejä keskusteluun sosiaali- ja terveydenhuollon voimavaroista. Lääkärilakon seurauksena hoitojonot ovat kasvaneet. Tämä koskee myös sairaita lapsia. Vaikka psykiatrit eivät olleet lakossa, moni mielenterveyshoitoa tarvitseva lapsi joutuu jonottaman hoitoon pääsyä jopa vuoden ajan. Odottelu terapiajonossa voi kestää vieläkin pitempään.
Hoitoa kipeästi tarvitsevien lasten tilanne on noussut vain ajoittain julkiseen keskusteluun. Liekö syynä se, että monet perheet haluavat hoitaa ongelmansa vähin äänin ryhtymättä metelöimään ja kokoamaan yhteisrintamaa painostaakseen poliitikkoja, jotta nämä antaisivat lisää resursseja hoitoon? Miten voi mitata näiden perheiden inhimillistä hätää ja ahdistusta? Hoito on kuitenkin sitä tehokkaampaa, mitä nopeammin se päästään aloittamaan. Pitkittyessään ongelmat kasautuvat ja monimutkaistuvat. Pahimmassa tapauksessa edessä voi olla huume- ja rikoskierre. Siinä vaiheessa tilanne on jo huomattavasti vaikeammin korjattavissa. Kustannuksetkin ovat moninkertaiset alkuperäisiin tarpeisiin verrattuna.
Jos tarkastelemme toisaalta psykiatrista hoitoa tarvitsevien ja toisaalta sellaisten lasten tilannetta, joissa jompikumpi tai toinen vanhemmista on kotona ja joissa kasvatuksellista tai erityistä sosiaalista syytä kokopäivähoitoon ei ole olemassa, voimme havaita ilmeisen ristiriidan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa päivähoito-oikeus on nostettu itseisarvoksi. Kumpi on tärkeämpi arvo, sekö että sairas lapsi saa ajoissa asianmukaista hoitoa vaiko se, että kotona olevien vanhempien terve ja ilman erityistä kasvatuksellista hoitotarvetta oleva lapsi saa kokoaikaisen paikan päivähoidossa? Mitä mieltä itse näytelmän päähenkilöt, lapset mahtavat olla?
Yhteinen vastuumme edellyttää, että vanhemmat ottavat kantaakseen nykyistä enemmän vastuuta lasten ja perheiden hyvinvoinnista. Kaikki toimet vanhempien työttömyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi voivat auttaa tässä vanhempia.
Päivähoito-oikeudesta uskallettava keskustella
Päivähoito-oikeus on uskallettava ottaa vaiettujen asioiden listalta poliittisen keskusteluun. Asiaa on tarkasteltava monelta kannalta osana yhteiskunnallista todellisuutta. Luotu systeemi ei saa olla tabu ja koskematon. Keskustelussa on otettava huomioon ensisijaisesti lapsen kasvatukselliset ja yksilönä kehittymisen tavoitteet. Samalla on tarkasteltava sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarojen jakoa, tarpeiden tärkeysjärjestystä sekä perheen vastuuta. Kysymys on myös taloudellisesti merkittävästä asiasta. Päivähoidon järjestäminen osa-aikaisena säästäisi yhteisiä varoja kymmeniä miljoonia markkoja verrattuna siihen tilanteeseen, että kotona olevat vanhemmat vievät lapset kokoaikaisen hoitoon.
Palveluissa kyse on yhteiskunnan niukkojen voimavarojen asettamisesta tärkeysjärjestykseen, yhteiskunnallisten tarpeiden ja ristiriitojen ratkaisemisesta arvojen pohjalta. Uskon, että kansalaiset kiinnostustuvat politiikasta uudella tavalla, jos poliitikoilla ja puolueilla on halua ja rohkeutta monipuoliseen keskusteluun.
| ||